Maanmittauslaitoksen Porin toimisto muuttaa kesällä 2015 uusiin toimitiloihin Isolinnankatu 18:ssa sijaitsevaan liikekiinteistöön. Kiinteistön omistava Citycon ja Senaatti-kiinteistöt ovat allekirjoittaneet tiloja koskevan pitkän vuokrasopimuksen.


Uudet, noin 1 000 neliömetrin laajuiset toimistotilat sijoittuvat kiinteistön toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Katutasolta on toiseen kerrokseen yhteys sekä hissillä että liukuportailla. Kiinteistön alakerrassa käyttäjiä palvelee 70 paikan laajuinen lämmin autohalli.


Vuoden 2015 alussa käynnistyvässä remontissa entiset myymälätilat muunnetaan nykyaikaiseksi ja viihtyisäksi toimistotilaksi. Samassa yhteydessä uudistetaan myös Isolinnankatu 18:n julkisivuikkunoita ja -lasituksia.


Maanmittauslaitoksen lisäksi kiinteistössä toimivat myös K-supermarket, Tokmanni ja Alko. Nyt tehdyn vuokrasopimuksen jälkeen kiinteistön vuokrattavat tilat ovat lähes kokonaan käytössä.


”Olemme iloisia, että saamme Maanmittauslaitoksen vuokralaiseksemme. Muuton jälkeen Isolinnankatu 18 muodostaa kompaktin ja hyvin toimivan liike- ja toimistotilojen kokonaisuuden aivan Porin ydinkeskustassa”, Cityconin kaupallinen johtaja Mari Laaksonen sanoo.


”Senaatti-kiinteistöt tarjoaa valtion virastoille asiantuntijana myös vuokraukseen liittyviä palveluja, kun Valtiolla ei ole omaa tilaa käytettävissä. Käymme asiakkaamme kanssa läpi työympäristöön liittyvät tarpeet ja ominaisuudet ja kartoitamme markkinoilta toimintaan soveltuvat tilat. Isolinnankatu 18 kiinteistön sijainti sekä maastotyöskentelyyn liittyvien tilojen hyvä logistiikka ratkaisi valinnan. Vuokrattuun tilaan tullaan toteuttamaan Maanmittauslaitoksen valtakunnallisen työympäristökonseptin mukainen tilaratkaisu”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen Länsi-Suomen aluejohtaja Esko Kangaskoski.


Maanmittauslaitoksen tilaratkaisut edustavat uudenlaista ratkaisua valtionhallinnossa Porin alueella ja ovat erinomainen esimerkki valtion uuden toimitilastrategian mukaisesta työympäristöstä. Tavoitteena on ollut organisaation toimintaa tukevat, tehokkaat ja joustavat tilaratkaisut nykypäivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Uudenlainen työympäristöratkaisu on suunniteltu Maanmittauslaitoksen Porin palvelupisteen tarpeiden ja vaatimusten mukaisiksi ja perustuu Maanmittauslaitokselle tehtyyn toimistotilojen konseptiin.   


”Työympäristöratkaisuna on monitilatoimisto, jossa on erilaisia työtiloja eri työnteon tarpeisiin: on tiloja ryhmä- ja yksilötyöskentelyyn, neuvottelutiloja sekä hiljaisen työn huoneita.  Työskentelytilan voi valita kulloisenkin työtilanteen ja tarpeen mukaan. Ratkaisu pohjautuu Senaatti-kiinteistöjen kanssa yhteistyössä tehtyyn työympäristökehittämishankkeeseen, jossa Maanmittauslaitoksen tiloja ja toimintaa on suunniteltu yhdessä. Haluamme olla tulevaisuuden työympäristön suunnannäyttäjä”, Maanmittauslaitoksen toimitilapäällikkö Tarja Ek sanoo.


”Isolinnankatu 18 ja kadun toisella puolella sijaitseva kauppakeskus IsoKarhu muodostavat yhdessä vahvan ja monipuolisen keskusta-asioinnin palvelukokonaisuuden. Isolinnankatu 18:n palvelut painottuvat päivittäistavarakauppaan, IsoKarhu palvelee erikoiskaupan tarpeissa. Kaupallisten tilojen päälle sijoittuvat toimistotilat sopivat erinomaisesti tähän kokonaisuuteen, ja ne tuovat liiketiloihin lisää päiväaikaista asiointia”, Mari Laaksonen sanoo.


Lisätietoja:



Citycon, kaupallinen johtaja Mari Laaksonen

puh. 050 521 8217

mari.laaksonen@citycon.com


Senaatti-kiinteistöt, johtava asiantuntija Sinikka Selänne

puh.0400271503

sinikka.selanne@senaatti.fi

Maanmittauslaitos, toimitilapäällikkö Tarja Ek

puh. 050 365 9430

tarja.ek@maanmittauslaitos.fi



 

Lue uusimmat uutiset

Johdon liiketoimet
Johdon liiketoimet
Johdon liiketoimet