CITYCON OYJ Tiedote 30.4.2024

Citycon on nimittänyt Sanna Yliniemen Suomen, Viron ja Tanskan maajohtajaksi (Sr Vice President, Asset Management Finland, Estonia and Denmark).

Uudessa tehtävässään Sanna Yliniemi vastaa Cityconin omistamien 13 keskuksen operaatioista ja tuloksesta kyseisissä toimintamaissa. Yliniemi myös jatkaa Cityconin laajennetun johtoryhmän jäsenenä. Yliniemi aloittaa uudessa tehtävässään 1.5.2024.

Yliniemellä on lähes 20 vuoden kokemus erilaisista vähittäiskaupan ja kauppakeskusalan tehtävistä. Cityconin palveluksessa Sanna Yliniemi on ollut vuodesta 2010 lähtien.

”Olen erityisen tyytyväinen, että Sanna ottaa vastuun tästä laajasta kokonaisuudesta. Hänellä on laaja tietämys kauppakeskusalasta sekä syvällinen ymmärrys vähittäiskaupan kiinteistömarkkinasta. Asiantuntemuksensa ja strategisen lähestymistapansa ansiosta Sanna soveltuu hyvin johtamaan toimintaamme ja tukemaan kasvua näillä tärkeillä markkinoilla. Olen varma, että hänen johtajuutensa vaikuttaa positiivisesti liiketoimintaamme ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme”, toteaa Cityconin operatiivinen johtaja Helen Metsvaht.

”On hienoa, että Citycon on voinut tarjota minulle uusia haasteita jo 14 vuoden ajan. Vietettyäni viimeiset lähes kolme vuotta Norjassa ja Ruotsissa, tuntuu hyvältä palata taas kotiin”, Sanna Yliniemi kertoo.

Uudelleen organisoinnin yhteydessä kaikki Cityconin keskukset klusteroidaan maittain, ja kullekin toimintamaalle on nimitetty maajohtajat (Vice President, Asset Management). Cityconin Ruotsin maajohtajaksi (Vice President, Asset Management Sweden) on nimitetty Tobias Rönnberg ja Norjan maajohtajaksi (Vice President, Asset Management Norway) Håkon Tuv Dalland.

Lisätietoja:

Sanna Yliniemi
Maajohtaja (Suomi, Viro ja Tanska)
Puhelin 041 456 3421
sanna.yliniemi@citycon.com

Helen Metsvaht,
Operatiivinen johtaja
Puhelin +372 5076 278
helen.metsvaht@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,0 miljardia euroa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa sijaitsevista keskuksistamme on suora yhteys julkiseen liikenteeseen. Kehitämme ainutlaatuisia kohteita, joista luomme kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Vähittäis- ja päivittäistavarakauppaan, terveydenhuoltoon ja julkisiin palveluihin sekä toimisto- ja asuintiloihin keskittyvät keskuksemme palvelevat miljoonia asiakkaita vuosittain. 

Cityconilla on investointitason luottoluokitus Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (ticker: CTY1S.HE).

https://www.citycon.com/fi

Download images

Lue uusimmat uutiset

Johdon liiketoimet
Johdon liiketoimet
Johdon liiketoimet