Citycon Oyj Tiedote 2.9.2024

IsoKristiinan muodin ja asusteiden tarjonta laajenee lokakuun aikana, kun Tokmanni-konserniin kuuluva Click Shoes avaa ovensa. Oman tuotemerkin lisäksi Click Shoes myy usean kansainvälisen brändin jalkineita.

Click Shoesin noin 225 neliön liiketila sijoittuu keskuksen ensimmäiseen kerrokseen Suomalaista Kirjakauppaa vastapäätä. Click Shoes korvaa samassa liiketilassa aiemmin toimineen Miny-myymälän, joka niin ikään kuuluu Tokmanni-konserniin.

ClickShoes on vuonna 2001 perustettu suomalainen kenkäkauppaketju, joka siirtyi viime vuonna Tokmanni-konsernin omistukseen. Ketjulla on nykyisin yli 30 myymälää ympäri Suomea. Click Shoesin konseptin mukaisesti myymälät myyvät oman tuotemerkin jalkineiden lisäksi useiden kansainvälisten brändien jalkineita, kuten Rieker, Bugatti ja Tamaris.

Click Shoes -myymälöitä löytyy Cityconin keskuksista myös Koskikeskuksesta Tampereella ja Triosta Lahdessa. Click Shoes laajentaa IsoKristiinan muodin ja asusteiden tarjontaa, sillä keskuksessa toimii myös vapaa-ajan kengistään tunnettu Skechers.

”Olemme erittäin iloisia saadessamme Click Shoesin IsoKristiinaan monipuolistamaan kenkäkaupan tarjontaamme. Syksyn aikana saamme keskukseen uusia liikkeitä ja palveluita, mikä vahvistaa entuudestaan IsoKristiinan houkuttelevuutta,” toteaa keskuspäällikkö Matti Sinkko.

Lisätietoja:
Matti Sinkko, keskuspäällikkö
050 0440 335

matti.sinkko@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,1 miljardia euroa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa sijaitsevista keskuksistamme on suora yhteys julkiseen liikenteeseen. Kehitämme ainutlaatuisia kohteita, joista luomme kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Vähittäis- ja päivittäistavarakauppaan, terveydenhuoltoon ja julkisiin palveluihin sekä toimisto- ja asuintiloihin keskittyvät keskuksemme palvelevat miljoonia asiakkaita vuosittain. 

Cityconilla on investointitason luottoluokitus Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (ticker: CTY1S.HE).

www.citycon.com/fi

Download images