CITYCON OYJ Lehdistötiedote 5.5.2022
Citycon lukeutuu Financial Timesin ja saksalaisen tutkimusyhtiö Statistan laatiman raportin mukaan Euroopan ilmastojohtajiin. Citycon on listalla ainoa suomalainen kiinteistöyhtiö ja toimialasta riippumatta kaikkien eurooppalaisten yhtiöiden kärkijoukossa.
”Olemme ylpeitä, että olemme päässeet ilmastojohtajien joukkoon toista vuotta peräkkäin. Tämä tunnustus on osoitus cityconilaisten tekemästä kovasta työstä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ”, toteaa Cityconin toimitusjohtaja F. Scott Ball.
Europe’s Climate Leader -raportti kattaa eurooppalaiset yritykset, jotka ovat vuosina 2015–2020 vähentäneet kasvihuonekaasupäästöjä eniten suhteessa liikevaihtoonsa. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n mukaan kasvihuonekaasupäästöt kasvavat kaikilla liiketoiminta-aloilla huolimatta nykyisistä toimista ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. Tavoitteessa pysyminen edellyttää voimakkaita päästövähennyksiä, ja siksi Citycon liittyi ensimmäisenä kiinteistöyhtiönä Suomessa Science Based Targets -aloitteeseen (SBTi).
Citycon sitoutuu jatkamaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä Pariisin 1,5°C tavoitteen mukaisesti ja on saanut tavoitevalidoinnin SBTi:ltä. Science Based Targets on organisaatio, jonka muodostavat ilmastoraportointiin keskittyvä CDP-järjestö, YK:n Global Compact -aloite, Maailman luonnonvarainstituutti WRI sekä ympäristöjärjestö WWF.
Konkreettinen esimerkki Cityconin kestävän kehityksen tavoitetasosta on kaupunkikeskus Lippulaiva, joka avasi ovensa 31. maaliskuuta Espoonlahdessa. Lippulaiva on maailman ensimmäinen keskus, jolle on myönnetty kultatason Smart Building -sertifikaatti. Lippulaivan rakentaminen ja suunnittelu sai myös kultatason LEED-ympäristösertifikaatin.
Arjen tarpeet täyttävän ja julkisia palveluja tarjoavan Lippulaivan kaupunkikeskuksen yhteyteen rakennetaan kahdeksan asuinkerrostaloa. Keskuksen yhteyteen on myös integroitu metroasema sekä bussiterminaali, ja edistyneiden energiaratkaisujensa, kuten geoenergian, aurinkopaneelien ja sähkönkulutuksen älykkään hallinnan ansiosta Lippulaiva on avajaispäivästä lähtien hiilineutraali.
”Kestävä kehitys on olennainen osa Cityconin toimintaa, kehityshankkeita ja yhteisöllistä toimintaa. Lippulaiva uraauurtavine energiaratkaisuineen on pitkäjänteisen, johdonmukaisen vastuullisuustyömme kohokohta. Lippulaiva osoittaa, että kestävä liiketoiminta on hyvää liiketoimintaa”, toteaa toimitusjohtaja F. Scott Ball.
Mediayhteydenotot:
Pia Grahn, Group Communications Manager
Puhelin +46 73 037 1722
Sijoittajasuhteet:
Sakari Järvelä, VP, Corporate Finance and Investor Relations
Puhelin 050 387 8180
Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,5 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.
Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody’s:lta (Baa3) ja Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.