Rakenteilla olevan kauppakeskuksen ympärillä oli peltoa, kun Toni Pokela otti vastaan K-ryhmän antaman haasteen perustaa hypermarket Espoon Matinkylään. Avajaispäivä jännitti ja juoksutti kauppiasta ja uutta henkilökuntaa. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Iso Omena juhlii merkkipäivää ja Citymarketissa on oma vakioasiakaskunta, joka seuraa tarkoin myös ruokatrendejä.
Kun kauppias Toni Pokela kävelee kaupan käytäviä, tulee tuttuja asiakkaita tämän tästä vastaan. Joidenkin kanssa vain tervehditään ja toisinaan pysähdytään vaihtamaan myös kuulumiset. Osa asiakkaista on käynyt ruokaostoksilla jo 20 vuotta ja kauppias tunnetaan.
- Minulle työ on elämäntapa. Käyn lähes joka päivä ympäri vuoden Isossa Omenassa. Verkkokauppa on kasvanut, mutta asiakkaita ei voi samalla tavalla kohdata etänä, Pokela muistuttaa.
Pokela on kulkenut perinteistä reittiä, eli aloittanut ensin pienemmässä kauppapaikassa ja siirtynyt vähitellen isompaan. Suuntautuminen uralle sai alkunsa jo kouluaikoina osa-aikatöissä elintarvikekaupassa. Asiakaspalvelu tuntui omalta alalta. Myöhemmin työskentely enon K-Kaupassa ja K-ryhmän valmennukset vain vahvistivat käsitystä. Vuonna 2001 Ison Omenan myötä hän päätyi lehtien otsikoihin Suomen nuorimpana Citymarket-kauppiaana.
- K-ryhmä ohjaa tietyissä asioissa, mutta paljon ratkaisee myös kauppiaan oma näkemys. Totta kai kokonaan uusi liikepaikka oli iso haaste siinä vaiheessa. Kun tein ensimmäisiä suunnitelmia, oli olemassa vain arvioita kauppakeskuksen asiakasmääristä.
Eteläisen Espoon oma kauppakeskus
Iso Omena avattiin 24.9.2001 ja se otti heti oman paikkansa.
- Muistan avajaispäivän oikein hyvin. Jännitin hirveästi, tuleeko asiakkaita ja kuinka paljon. Uusi henkilökunta oli töissä ensimmäistä päivää. Voin silloin vain toivoa, että kassat toimivat ja tavaraa on tarpeeksi. Juoksin ympäri kauppaa ja koko ensimmäisen vuosi jatkui yhtä hektisenä.
- Kun aloitimme, meillä oli noin 7000 eri elintarviketta ja nyt niitä on jo 30 000. Esimerkiksi maitotuotteiden ja niiden korvikkeiden valikoimat ja vastaavasti myös kylmätilat ovat moninkertaistuneet tänä aikana. Samaan aikaan myös henkilökunnan määrä on tuplaantunut.
Ovatko ruokakaupan asiakkaat muuttuneet?
- Vaatimustaso on kasvanut jo sitäkin kautta, että on tullut lisää tarjoomaa. Meidän pitää olla hereillä ja osata ennakoida ruokatrendejä. Ruoanlaitosta tuli pandemian aikana aiempaakin suositumpaa ja kotikeittiöissä kokeillaan innokkaasti uusia reseptejä. Kaikkien ainesosien täytyy löytyä kaupasta.
Toni Pokela on aktiivinen myös Ison Omenan yrittäjäyhdistyksessä.
- Tärkeintä on, että Isolla Omenalla on alusta lähtien ollut hyvä maine. Kauppakeskushan on avaamisen jälkeen hurjasti laajentunut. Lisäksi meistä on myös tullut liikenteen solmukohta Espoon ja Helsingin välille. Tämä on siisti, turvallinen ja viihtyisä kauppakeskus monipuolisine palveluineen. Remonteilla ja uudistuksilla pidetään huolta siitä, että laatutaso pysyy ja vastaa asiakkaiden odotuksia.
Ehtiikö kiireinen marketkauppias kokata itse trendiruokaa?
- Kesällä grillaan aika paljon ja silloin suosikkini on grillatut karitsan kyljykset. Talvella lempiruokani on niinkin perinteinen kuin kuoriperunat ja makkarakastike, Pokela paljastaa.